Hiljainen ilotulitus Uunisaaressa kesäyössä.

Monen ”ensimmäinen kerta” – asian ilotulitus ammuttiin 15.7.2016 kl 23.15 Helsingin Uunisaaressa , suureen synttärijuhlaan liittyen. Haluan mainita muutamista ”ensi kerroista”:

  • Kyseessä oli Jonas Runebergin ensimmäinen varsinainen ilotulitussävellys.  Tulituksen oli tilannut hänen tuttavansa joka pyysi taideteosta juhliinsa.  Mutta Jonas ei ollut tehnyt itse täysiveristä sävellystä ennen, joten oli vietävä läpi tiivistetty erikois-ilotulituskoulu.  Mielestäni lopputulos oli erittäin onnistunut ja komea. Melkoinen suoritus Jonaksen osalta.
  • Kyseessä oli ensimmäinen teos joka on tehty konemusiikkiin, tai mikähän lajin tarkka nimitys on.
  • Tämä oli myös ensimmäinen ilotulitus jonka itse valokuvasimme pienois-helikopterilla; Kevin oli hankkinut sellaisen ja kokeili sitä hyvin  menestyksellisesti. Sattumoisin seuraava helikopterivalokuvaus tehtiin Munsalan seudulla seuraavana iltana SS 2016 tilaisuudessa.

Suurin asia muodollisesti oli kuitenkin että tämä oli ensimmäinen klo 22.00 jälkeen ammuttu ilotulitus Helsingissä kymmeneen vuoteen. (jos emme huomioi Madonnakonsertteja ja mestaruuskisoja) Käytännössä Helsingin poliisi on kieltänyt ilotulituksen 1 toukokuuta – 15. elokuuta aikana koska tänä aikana on aivan liian valoisaa ulkona klo 22.00, eli viranomaisten asettamaan myöhäisimpään aikaan nähden.

Ilotulitus oli siis hiljainen, eli siinä ei käytetty mitään tulitteita joissa on ilmaräjähdys. Luvan saamiseksi vaadittiin pitkä neuvottelukierros, ensin ympäristöviranomaisten kanssa, sitten pelastuslaitoksen kanssa ja lopuksi poliisin kanssa.  Miksi kierros johto tulokseen, onhan moni aikaisemmin yrittänyt?  Koska UC pystyi viemään asian läpi Ilotulitustaiteen edistämisyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Neuvottelu käytiin siis koko toimialan etuja edustaen.

Mutta tärkein oli että lopputulos oli tosi onnistunut. Kiitos kaikille jotka sen tekivät.

Yksi asia unohtui. Tulta syöksyvä lohikäärme yleisön lähellä on kaksi Katariina-pyörää joka löytyivät Jonaksen vintiltä. Tämäkin ensikerta Ilotulituskoululle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *