Michaela ja Fredrik olivat päättäneet viettää häänsä 7.12.1213 Wohls:in kartanolla Kirkkonummella ja halusivat yllättää vieraansa ilotulituksella. Mixu ja Retu ovat kummatkin entistä teekkareita ja moni Ilotulituskoulussa tuntevat heidät, joten ryhmässä oli tiettyä painetta tehdä jotain erityistä..
Paikka, Wohlsin kartano, on historiallinen kruununkartano Humaljärven rannalla Kirkkonummen keskustan pohjoispuolella. Kartanon päärakennus sijaitsee järvelle viettävän puutarhan yläpuolella, ja sitä reunustaa luonnonsuojelualue harvinaisine lehtipuineen. Ihanteellinen paikka ilotulitukselle, vaikka tosin talvisaikaan puut ovat paljaat ja pienintäkään vihreätä havunneulasta ei lähistöllä löytynyt jota valaista bengaalitulilla. Onneksi oli maassa hieman lunta joka loi aivan omanlaisensa tunnelman. Glögiteltta pystytettiin katsoja-alueen reunaan jotta vieraat saisivat lämmiketta ennen esitystä. Hääpari oli valinnut Kent:in ”Utan dina andetag” musiikiksi mutta häitä varten otettiin Lisa Nilsonin laulama pehmeämpi versio.
Tässä tulituksessa hääpari sai ampua vuorotellen alkutulitteet. Tämä oli myös nuoren parin yhteistoimintakoe, koska laukaisulaitteet eivät toimi mikäli kumpikin samanaikaisesti painaa nappeja. Lopputulos oli kaunis ilotulitus, joka kuulemma teki syvän vaikutuksen moneen henkilöön..
Lataa video tästä (HD, vaatii aikansa)